lauantai 9. maaliskuuta 2013

I AM ALIVE!!!

Heippa vaan!

Kaun jatkuneen hiljaisuuden jälkeen olen elossa!! Pahoittelen kovasti tätä suurta blogi hiljaisuutta. Olen ollut hieman kiireinen kouluni ja töideni takia. Kaiken kukkuraksi onnistuin hajottamaan läppärini, mutta onneksi nyt minulla on uusi ja toimiva :))

Mitä neljään kuukauteen mahtuu sisään? Noh, ainakin muutto Jätkäsaareen :)! Muutin siis tuossa joulukuun alussa omaan kotiini Helsingin Jätkäsaareen ja olen todella onnellinen :) 28 neliötä ihanuutta! Töihinkin on paljon lyhempi matka ja muutenkin pääsee nopeasti kaikkialle. Tulee sitä aina kumminkin käytyä alkukodissa moikkaamassa pupusia, kun en niitä voinut oikein mukaan ottaa. Pupuset ovat jo sen verran vanhoja, että stressaantuisivat aivan liikaa muutoksista. Samassa rapussa asuu myös hyviä ystäviäni! 

Joulukuussa olin kaksi viikkoa perheeni kanssa Thaimaassa. Olimme ensimmäisen viikon Koh Lantalla ihanassa rauhallisuudessa pienellä saarella. Saarella ei ollut paljoa yöelämää (lukekaa: ei ollenkaan!), mutta se ei minua haitannut. Nautin hiljaisuudesta ja rauhallisuudesta. Saaren toisessa kärjessä oli pieni kaupunki nimeltä Saladan, jonne menimme tuktukeilla syömään ja ostoksille :) Toinen viikko tuli sitten vietetty vanhassa tutussa Ao Nangissa :) Olimme olleet siellä edeltävänä vuonna kaksi viikkoa. Olimme samassa hotellissa ja oli aivan yhtä mukavaa kuin viimeksikin :) Ao Nang tuntui todella paljon levottomammalta verrattuna Koh Lantaan. Ao Nangista on helpompi ja halvempaa lähteä pitkähäntäveneillä muille saarille ja lähdimmekin melkein joka aamu jollekkin muulle saarelle ottamaan aurinkoa. Suosittelen Thaimaata kyllä kaikille, jotka rantalomista pitävät! 

Nyt aikani on kulunut avoimessa yliopistossa ja töissä. Olen myös valmistautunut tuleviin hakuihin ennakkotehtävillä ja toivottavasti pääsisin tänä vuonna opiskelemaan Metropolialle :)


-Det er før vildt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti